Koneoppimisen lukeminen alkoi puuduttaa, joten päädyin kummasti virittelemään blogiani. Nyt löyty siis kuvia berlinin reissusta.

Mun asumistilanne kävi toissapäivänä todellakin jurppimaan. Tähän asti oon voinu ottaa edes jotenkuten huumorilla sen, että lähimpään kämäseen suihkuun ja vessaan saa vaeltaa suht koht pitkän matkan. Nyt siis raksamiesten aikataulu taas kerran venyi, suihkuhuonetta lupaillaan tällä hetkellä tammikuulle. Torstaina sitten vedentulokin vähän pätki (mulla on sentään oma lavuaari huoneessani), ja illalla löysin alaovelta lapun jossa sanottiin että vesi katkaistaan aamupäiväks. Perjantaina hanasta ei tullut ensin kuin keltaista pölyä, sen jälkeen keltaista vettä, vähän kirkasta, sitten todella mustaa. Nyt on väri jo ihan normaali, mutta en mä sitä juoda uskalla. Pitänee alkaa ostaa vettä kaupasta.

Yks kummallisuus täällä täsmällisyyden ihmemaassa on ratikka-aikataulut. Niistä löytyy mm. lauantaiyön kohdalta viitisen vuoroa, jotka on pienellä präntillä merkattu kulkemaan  vain 31.12. Ja aikataulut on tolpassa koko vuoden ihmeteltävänä. On ainakin riittävästi aikaa suunnitella uudenvuoden aaton aikataulut.
                   __________________________________________


Pieniä ilonaiheita tänne raksan keskelle:

Löysin kaupasta "vain 0,1% rasvaa" - fittnesmaitoa, joka maistuu hyvältä

Joulumarkkinat avautu. Löytyy tilpehööriä, Glühweiniä, makkaraa, leivonnaisia ja joulutunnelmaa.

Kävin eilen luistelemassa Frankfurtissa. Siellä oli hallissa jäädisco ja ulkona luistelurata nurmikentällä. Hokkarit oli tylsät ku matikan prujut, mutta kyllä niillä ympäri pääs. Luistelin siellä t-paidassa joukon mukana. Jääkiekkoa täällä tuskin moni pelaa, hokkareita ja kaunareita oli tasaisesti tytöillä ja pojilla. Paikka ehti mennä kiinni ennen kuin ehdin hakea kamerani :( Tuli ihan hirvee hinku päästä jonosirklaamaan ja tekemään vatsanväänteitä...

Tänään söin aamupalan parvekkeellani hyvässä seurassa, 17 asteen lämmössä. Ruisleipää ja muroja. Taivas oli kirkas ja aurinko paistoi.
                    _________________________________________

...Takaisin opiskelemaan.